Lähtökohta on, että ulkomailla solmittu avioliitto tunnustetaan Tanskassa, jos se on pätevä avioliiton solmimismaassa (§ 22 b). Tanskassa ei kuitenkaan tunnusteta ulkomailla alle 18-vuotiaana solmittuja avioliittoja. Avioliitto voidaan jättää tunnustamatta myös ehdottomuusperiaatteen nojalla. Poikkeuksellisesti ulkomainen alaikäisavioliitto voidaan kuitenkin tunnustaa kohtuuttomuuksien välttämiseksi. Tällaisena syynä ei lain perustelujen mukaan ole pidetty yksin sitä, että puolisot odottavat yhteistä lasta tai että heidän suhteensa on kestänyt jo pitkään. Alaikäisavioliittojen tunnustamiskielto ei koske EU/ETA-kansalaisia ja heidän puolisoitaan, mitä on perusteltu jäsenvaltioiden välisellä keskinäisellä luottamuksella.
Avioliiton kumoamista koskevat säännökset ovat sukupuolineutraaleja. On kuitenkin huomattava, että selvitysten mukaan avioliittoon pakotettu on yleisimmin tyttö tai nainen, vaikka myös poikia ja miehiä pakotetaan avioliittoon. Ehdotuksen mukaan avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen tekijänä voi olla se, joka on avioliittoon pakotettu. Mahdollisuus tehdä avioliiton kumoamista koskeva hakemus kohdistuu siten tosiasiallisesti enemmän naisiin kuin miehiin. Hakemuksen käsittelyllä on kuitenkin vaikutusta avioliiton molempiin osapuoliin.
Jos avioliitto on solmittu vieraassa valtiossa, sen tunnustaminen voi tulla arvioitavaksi Suomessa. Ulkomaisen avioliiton tunnustamisesta säädetään avioliittolaissa. Lähtökohtana on se, että ulkomailla solmittu avioliitto tunnustetaan, jos avioliitto on pätevä sen solmimismaassa tai maassa, johon puolisoilla on asuinpaikka- tai kansalaisliittymä (115 §). Laissa säädetään myös tilanteista, joissa olettama on käänteinen ja tunnustamiselta edellytetään erityisiä syitä (116 §). Nämä tilanteet koskevat sitä, että vihkiminen on toimitettu kihlakumppanin kuoltua tai olematta henkilökohtaisesti saapuvilla tai että avioliitto on syntynyt ilman varsinaista vihkimistä. Ulkomainen avioliitto voidaan avioliittolain 139 §:n mukaan jättää tunnustamatta, jos sen pitäminen pätevänä johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen lopputulokseen (ordre public).
Avioliittolakiin sisältyi aiemmin avioliiton peruutumista koskevia säännöksiä. Niiden mukaan avioliitto voitiin määrätä peruutumaan muun muassa silloin, kun puoliso oli pakotettu avioliittoon. Avioliiton peruutumista koskeva kanne oli avioliittoon pakottamista koskevissa tapauksissa pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun puoliso vapautui pakosta. Avioliiton peruutumista koskevasta sääntelystä luovuttiin vuoden 1987 avioliittolain uudistuksen yhteydessä. Nykyisin pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen sovelletaan avioeroa koskevia säännöksiä.
Perustuslain 22 §:ssä säädetään siitä, että julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Avioliittoon pakottaminen on ihmisoikeusloukkaus. Pakkoavioliiton purkamista koskevalla erillissääntelyllä korostetaan teon moitittavuutta.
Avioliiton päättymisestä ja sen keskeisistä oikeusvaikutuksista säädetään avioliittolaissa (234/1929). Avioliittolain mukaan avioliitto voi päättyä purkautumalla joko avioeron tai puolison kuoleman vuoksi. Avioliiton purkautuminen edellyttää, että avioliitto on syntynyt pätevällä tavalla ja on Suomessa pätevä.
Ehdotettu muutos kohdistuu ulkomailla solmittuihin avioliittoihin ja koskee siten suurelta osin ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Tapauksissa, joissa on kyse Suomessa asuvan henkilön ulkomailla alaikäisenä solmimasta tai alaikäisen kanssa solmitusta avioliitosta, alaikäinen puoliso on useimmiten tyttö. Vaikutukset kohdistuvat siten tosiasiassa enemmän tyttöihin ja naisiin kuin poikiin ja miehiin.